sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kuhanpahan kuulumisia

Otsikko nyt taas kiteyttää kivasti tätä postausta. Eli kuhanpahan kuulumisia ;)
Perjantaina lähdin ystävälleni kuskiksi illaksi ja hän halusi sitten baarissa käydä. Lähdin itsekin matkaan sitten katselemaan, kun ei ollut sisäänpääsymaksuja eikä muutakaan ihmeellisyyksiä.
Baarimeno oli, hmm, melko tavallista kuten aina ennenkin :D Sain juomat päälleni ja noin viisi ihmistä yritti iskeä minua. Lisäksi siellä oli tappelu ja ainakin yksi nakattiin ulos :D Taas tuli hyvin mieleen, miksi en muutenkaan ennen raskauttani edes viihtynyt baarissa.... :D

Tänään kävin sitten heposen selässä taas pyörähtämässä. Oli taas ihan mahtavuutta, siskon hevonen, Heluna, on tähän mun tilanteeseen nähden ihan unelma. Sen liikkeet on sellaiset, että pystyin helposti menemään vielä raviakin, eikä tullut mitään inhottavia tuntemuksia, toisin kuin omalla hevosellani ratsastelun jälkeen. Lisäksi Helunan liikkeet liikutteli taas selkää mukavasti vieden kaikki selkäkivut mennessään. Ja tamma on niin mainio ja luottoratsu, että sillä uskaltaa kyllä köpötellä. Onneksi näin, ratsastus on niin rakas harrastus mulle, että en siitä haluaisi luopuakaan :)



Huomenna olisi sitten tarkoitus viedä asuntohakemus, josko jostain joku kiva kaksio mulle löytyis. Helmikuun alustahan tässä ois kämppä mieluiten saatava, kyllähän tuo asuntovälittäjä tosin lupaili et eiköhän sitä siihen mennessä mulle kämppä löydetä. Toivottavasti, kauhea hinku päästä muuttamaan omaan kotiin! Lisäksi pitäisi käydä sosiaalineuvojan luona juttelemassa ja tarkoitus oli hieman piristää itseä piipahtamalla kirppiksellä katselemassa..... ;)

1 kommentti:

  1. Mä tykkään hirmusesti sun blogista, kun itsellä toivottavasti samanlainen tilanne tulossa. Vauvahaaveiden toteutumista odotellessa. :) Itsekin ratsastan kahta nuorta ja mietin hirmuisesti miten meinaan yhdistää ratsastuksen tulevaan raskauteen, jos joskus raskaaksi tulen. Liityn varmasti lukijaksesi !

    Käythän vastavierailulla :
    http://elsanblogitus.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteista! :) Muistathan kuitenkin kommentoidessasi hyvät nettikäytöstavat!
Älä lähetä kommenttia useasti, kommentti näkyy vasta kun olen hyväksynyt sen.
En julkaise asiattomia tai loukkaavia kommentteja.