Valaskriisi ja kaipuu hevostelun pariin

Yhden lempiblogini otsikko oli tänään "vaatekriisi", josta itselle tuli sitten mielen että täällä minulla ainakin taitaa vallita valaskriisi. Tykkään kyllä vauvamasustani, mutta se on alkanut hyvää vauhtia levitä sivuille päin. Sitä kun on tottunut ennen tätä siihen, että omistin litteän mahan ja missään ei ollut "ylimääräistä", niin äkkiä saa itselleen kriisin aikaan kun tajuaa, että ensinnäkin painaa enemmän kuin ikinä ja sitten vielä joka puolella vyötäröä on jotain "ylimääräistä" mitä ei siinä ennen ollut. Jossain määrin sitä on jotenkin turhamainen tässä(kin) asiassa ja näitä valaskriisi-päiviä tulee joskus. Pääasiassa kuitenkin tykkään masustani, sillä suojeleehan se rakkainta pientä ihmistä :) Lisäksi tiedän, että saan luultavasti kroppani entiseen kuntoonsa raskauden jälkeen, joten koitan ainakin olla repimättä isoa stressiä asiasta :D
Kuitenkin päätin, että nyt on silti ruvettava liikkumaan jollain tapaa ja lopetettava se sohvalla löhvistely ja ylimääräinen mässäily "raskauden varjolla". Älkää käsittäkö niin, että aikoisin laihduttaa, en todellakaan :D Aion vain pitää mieltä virkeänä sekä itseä jonkinlaisessa kunnossa ihan tulevaa synnytystäkin ajatellen, koska äideillä, jotka enempi liikkuvat raskausaikana, on yleensä hieman helpompi synnytys ja siitä on parempi ja nopeampi palautuakin. Kevyttä liikuntaa siis, joka pitää mielen virkeänä ja kroppaakin kunnossa ilman haittoja pienelle :) Minulla se liikunta tulee olemaan sitä uintia pääasiassa ja lisänä sitten satunnaisesti kevyitä köpötysratsastuslenkkejä ja myös pieniä kävelylenkkejä ja fysioterapeutin antamia venytys- ja jumppaohjeita.

Ratsastuksesta puheenollen. Tänään oltiin katsomassa siskoni kanssa Kajaanissa kansainvälisiä kouluratsastuskisoja. Kisoja katsoessa tajusin, miten suuri kaipuu minulla on hevosen selkään "ihan kunnolla". Toki olen iloinen, että pystyn yhä edelleen käymään hevosen selässä ees niitä pieniä köpöttelylenkkejä ja jopa pienet pätkät raviakin onnistuu vielä. Monet raskaana olevat eivät enää tässä vaiheessa pysty tai eivät edes uskalla mennä hevosen selkään.

Pallomahat vauhdissa :) 16.3.2013

Silti se kaipuu kunnon ratsasteluun on. Ja miksei olisi, minulla on ollut oma hevonen nyt kohta viisi vuotta. Lisäksi olen usein liikuttanut ja ratsastanut myös muiden hevosia ja käynyt tunneillakin. On tottunut siihen, että hevosen selkään voi mennä milloin vain ja siellä voit tehdä kaikkea. Mennä pirteitä laukkapätkiä, hypätä esteitä, vääntää koulua, maastoilla.... Nyt tiedän, että minun on odotettava vielä noin neljä kuukautta, ennen kuin pääsen kunnolla taas ratsastamaan. Laskettuun aikaan on 3 kuukautta, mutta synnytyksestä palautumiseen saa varata melkeinpä sen 2-4 viikkoa ainakin. Se tuntuu ikuisuudelta. Joku ehkä sanoo, että äkkiä se aika menee. Voi olla, mutta 4 kuukautta on oikeasti loppujen lopuksi pitkä aika ja varsinkin kun jotakin odottaa. Nyt kun hevostelemaan ei pääse niin kuin ennen, niin tottakai sitä sitten ikävöi.

Kuitenkin nyt kun odoteltavaa on se 4 kk niin aion ottaa siitä 4 kk irti sen minkä pystyn. Käyn selässä köpöttelemässä niin kauan kuin pystyn ja niin kauan kuin fysiikka antaa periksi (ts. niin kauan kun maha ei estä selkään nousua :D ). Lisäksi voin tehdä hevosten kanssa muitakin juttuja, pienet talutuslenkitkin voivat pitää mukavasti mielen virkeänä. Pääasia kuitenkin on se hevosten kanssa oleminen. Pääasia on se, että minun ei tarvitse raskauteni takia olla erossa hevosten parista.
Koitan kestää tätä kaipuutani ja toivoa, että se aika menee nopsaan. Sitä ennen nautiskelen näistä nykyisistä hetkistä ja suunnittelen tulevaa ja asetan valmiiksi itselle tavoitteita, joita voin sitten alkaa suorittamaan kun hevosen selkään nousu "kunnolla"  on taas ajankohtaista :)

<3