Avautumista ja mielialojen vuoristorataa

Tänään ajattelin rustailla sellaisen "avautumispostauksen" normaalin kuulumispostauksen sijaan. Muutamat asiat on tässä pyörineet omassa päässäni jo jonkun aikaa, joten ajattelin nyt pohdiskella niitä tänne blogin puolelle. Huomioittehan lukijat, että esitän tässä vain omia ajatuksia ja mielipiteitäni, enkä tarkoita ketään loukattavan tällä postauksella :) Sanon tämän nyt sillä etukäteen, että ei kukaan ota mitään henkilökohtaisesti itseensä, puhun asioista ihan yleisellä tasolla vain :)

Mutta itse asiaan sitten. Viime aikoina olen kovasti pohtinut mm. äitiyttä, vanhemmuutta yleensäkin ja jonkinlaista "materiashowta" liittyen lapsen tuloon. Tavallaan välillä netissä seikkaillessani ja lehtiä lueskellessani olen tuntenut huonoa omatuntoa tai jonkinlaista "alemmuuden" tunnetta, koska olen opiskelija ja olen oikeastaan kaikki vauvan tavarat saanut ilmaiseksi lähipiiriltä. Jotenkin tuntuu, että jotkut ihmiset tavallaan pitävät itseään parempina vanhempina, koska ostavat lapselleen kaikki vaunuista pinnansänkyihin uutena ja kun heillä on "varaa" tuhlata tulevaan lapseen. Shoppaillaan läpi Ikeat ja kaikki kalliit vauvatavaraliikkeet, voidaan valita kymmenistä eri kalliista vaunuvaihtoehdoista jne. En tarkoita, että se olisi väärin millään tapaa, ei todellakaan ole. Tottakai tavallaan olen kateellinen niille, jotka voivat kaiken ostaa "tuosta noin vaan" ja vauvaan on varaa käyttää etukäteen jopa tuhansia euroja. Ei minulla tule olemaan siihen mahdollisuutta.
Mutta. Vaikka välillä tulee "alemmuuden" tuntemuksia yms, niin silti tiedän, että tulen olemaan omalle lapselleni yhtä hyvä äiti kuin kuka tahansa muukin. Vaikka en asu omakotitalossa vaan kerrostalokaksiossa, johon en saa edes omaa vauvanhuonetta. Vaikka en voikaan käyttää isoja summia emmaljungan tmv. vaunuihin. Vaikka en voi käyttää tuhatta euroa vauvan tarvikkeisiin ja vaatteisiin ja vaikka minulla ei ole esimerkiksi edes työpaikkaa. Niin silti, kaikesta huolimatta, olen lapselleni se paras äiti, mikä hänellä voi olla. Ja vaikka en olisikaan varakas, niin silti lapseltani ei tule puuttumaan mitään, mitä hän tarvitsee. Hyvä vanhemmuus ei ole rahasta kiinni. Raha ja varallisuus ei tee kenestäkään yhtään parempaa äitiä tai isää. Se, miten paljon vauvaan on varaa käyttää, ei ole mittari hyville vanhemmille.

Toinen asia, jota olen miettinyt on hehkuttaminen asioista. Tässä vähän sama asia kuin edellisessä. Olenko "huonopi" äiti, koska en hehkuta miten ihanaa on raskaus ja tuleva vauva? Kun en pursua ylitsevuotavaa iloa ja onnea? Olenko "huonopi", kun lapseni ei varsinaisesti ole suunniteltu ja sitä ei ole yritetty oikeasti?
Uskon ja tottakai tiedän, että en ole. Rakastan jo nyt tulevaa lastani enemmän, kuin mitään muuta tässä maailmassa. Olen järjettömän iloinen ja onnellinen tulevasta pienestä kääröstäni. Olen onnellinen ja iloinen tuosta kasvavasta mahasta ja pienistä potkuista, jotka päivittäin muistuttavat, että sisälläni kasvaa jotain mittaamattoman arvokasta. En vain itse ole sellaista tyyppiä, joka innoissaan haluaa kertoa ja hehkuttaa sitä. Olen enemmän sellainen "hiljainen onnellinen". Tunnen suunnatonta onnea, mutta en yleensä pue sitä millään tapaa sanoiksi.
Ja vaikka lastani ei ole tarkoituksellisesti ja varsinaisesti yritetty, on hän aivan yhtä toivottu kuin kenen tahansa muunkin lapsi. Yhtä toivottu ja iloinen asia, kuin lapsi sellaisille, jotka ovat vaikkapa pitempään yrittäneet saada vauvaa. Tietysti pitempään yrittäneillä vaikkapa sen plussan saaminen testiin on varmasti paljon iloisempi ja jännittävämpi asia, kuin mitä se oli minulle. He ovat odottaneet sitä tosissaan ja halunneet sitä pitkään. Minulle plussaus oli yllätys. Mutta, se oli iloinen yllätys. Ja heti alusta lähtien pieni elämän alku on ollut toivottu ja rakastettu ja sitä hän tulee olemaan koko lopun elämäänsäkin.

Se, mitä haen tällä postauksellani on nyt lähinnä se, että äidin (tai isän) rakkautta, ei millään tapaa vähennä mikään "sivuseikka". Sitä ei mitata varallisuudella tai odotusajan onnellisuudella. Jokainen tuleva vanhempi on varmasti se paras vanhempi omalle lapselleen. Tottakai, on myös niitä tapauksia olemassa, joissa vanhempi ei ole hyvä. Onneksi näihinkin asioihin on olemassa ratkaisuja, mutta en lähde sitä aihetta enempää purkamaan.

Lopuksi sitten ihan vaan parin päivän mietteitä. Mulla on muutaman päivän ollu ihan mielenkiintoiset mielialanvaihtelut. Välillä olen "normaali" minä, tyyni ja rauhallinen. Sitten yhtäkkiä "naps", olen raivona myrskyävä ja vihainen raskaana oleva nainen :D Ja siihen ei paljoa tarvita, ihan pikku asiatkin saa minut suuttumaan hetkessä. Yleensä onneksi nämä "raivomammailut" eivät kauaa kestä ja lepyn suht nopeasti.
Toinen asia, minkä olen huomannut sitten on se, että pahoitan mieleni todella herkästi nykyään. Yksikin vähän "ilkeäsävyinen" kommentti saa päivän pilalle ja mielen matalaksi. Yritän vastata silti hyvällä mielellä ja ystävällisesti, vaikka mieleni tekisikin raivota pää punaisena.
Nooh, jospa nämä tästä sitten (viimeistään synnytyksen jälkeen) tasaantuvat :D