sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Raskausvaivakitinää

Otsikko kertookin paljon tämän postauksen sisällöstä. Nyt tulee siis tuutin täydeltä kitinää raskausvaivoista, mitkä ovat riesanani tällä hetkellä :D Kokonaan ei oo ihan kitinää, lisänä mainitsen keinoja joilla olen itse vaivoja helppottanut :)

Liitoskivut. Varmaan kaikista v-mäisin vaiva tällä hetkellä. Välillä (jos on ollut enempi liikkeellä) iltaisin kivut yltyy siihen, että ei pääse kunnolla edes sohvalta ylös. Nivuset on tulessa, lonkat (eritoten vasen puoli) kipeät ja alaselkä on ihan paskana suoraan sanoen. Aamuisin herätessä alaselkä on aina kipeä. Lisäksi varsinkin selkä pitää ihan hirveää naksuntaa! Erityisesti kun ylös nousee sängystä tai sohvalta niin kuuluu ihania naps-ääniä. Ja inhottavinta näissä liitoskivuissa on eräänlainen "oravanpyörä". Kipeä selkä helpottuu sillä kun kävelee ja liikkuu, mutta sitten taas nivuset ja lonkat vaatisivat lepoa. Todella ärsyttävää... Uiminen autto näihin kaikkiin, vaan minkäs teet kun nyt oli sekin jätettävä liikuntalistalta pois. Yritän kyllä silti loppuraskauden ajan käydä pieniä kävelylenkkejä, sillä selkä on kipein ja kävely helpottaa selän kipua. Onneksi myös kylmägeeli auttaa selkään. Harmi, että nivusiin sitä ei kärsi käyttää :D Mutta ajattelin ostaa sellaisen jyvätyynyn, sillä vois helpottaa sitten tota nivusten aluetta.

Närästys + muut mahavaivat. Nyt on ruvennut närästelemään ihan urakalla, koska vauva tietysti alkaa jo mahalaukkua painaa mukavasti. Tuntuu välillä että mitään ei kärsi syödä, kun joka ruoka-aine aiheuttaa närästystä. Lisäksi minulla on refluksi itsellä, joten närästys on sitäkin pahempaa... Muitakin mahavaivoja riittää, ilmaa kerääntyy hirmuisesti ja mahaa pakottaa oikeastaan joka päivä. Kivut sijoittuu pääosin tonne ylämahan alueelle... Yleensä siellä on ilmalukko ja sitten välillä myös toi mun närästys esiintyy kipuna. Ihan ykköspelastus mulle näihin mahaongelmiin on ollut Gaviscon- niminen tökötti. Suosittelen ihan ehdottomasti jokaiselle raskaana olevalle jolla on mahavaivoja! Suoraan sanoen aivan mahtavaa evästä. Maistuu ihan järkyttävän pahalle, mutta mulla tuo on ainut joka helpottaa kaikkia mahavaivoja. Ja tottakai mikä tärkeintä, täysin turvallinen raskaana olevalle.

Nukkumisongelmat. Se tunne kun et löydä millään sopivaa asentoa, jotta saisit nukutuksi... Välillä mulla menee ihan hirveän kauan, ennen kuin sopiva asento löytyy. Toisinaan yöt menee huonosti nukkuessa, tulee heräiltyä vähän väliä (onneksi tätä ongelmaa toistaiseksi ei ole kovin usein kuitenkaan). Niin ja se selkäkipu aiheuttaa tietysti myös välillä niitä ongelmia...
Positiivisinta kuitenkin on se, että en edelleenkään ole joutunut yöllä nousemaan vessaan :D Saan siinä mielessä nukkua rauhassa yöt, ei tarvi ravailla vessassa ja sen takia heräillä.
Jonkun verran nukkuma-asento-ongelmiin on auttanut tyyny jalkojen välissä. Helpottaa myös selän ja liitoskipujen kans nukkumista.

Iho-ongelmat. Teini-ikä on vallinnut erityisesti naamassani jo jonkin aikaa. En ees muista milloin viimeksi mulla on ollut naaman iho näin huonossa kunnossa :( Naama kukkii ihan hirveästi ja varsinkin otsan ja nenän alue kuivuu tosi pahasti. Mitenniin tyttö vie äitinsä kauneuden?! Tuntuu et noihin ongelmiin ei oikein mikään ees auta, puhdistan kasvot kyllä huolellisesti joka ilta, käytän herkän ihon kasvovettä, käytän kosteusvoidetta jnejne. Huokaus. Kait tämä tästä sitten synnytyksen jälkeen helpottaa?? Toivottavasti, nimittäin en tykkää yhtään näin huonokuntoisesta ihosta... Toinen iho-ongelma on kaulaan ilmaantuneet pigmenttihäiriöt... Osa kaulasta on mukavan täynnä jotain pigmenttihäiriöläikkiä. Toivon todella että varsinkin ne häviää! Ei ne kovin tummia ole mut kyllä ne silti näkee...

Hormonimyrskyt. Kanssaeläjä parat, olen välillä aivan hirveä bitch... Hormonit aiheuttaa välillä aivan karmeita kiukkupuuskia ja toisinaan kunnon itkukohtauksia. Kiihdyn sekunnissa nollasta sataan sekä alan välillä vollottamaan ihan typeristä asioista. Raskaus tosiaan herkistää.. Kiukkupuuskia onneksi olen saanut vähän hillittyä, onneksi on jonkun verran itsehillintää... :D

Kivut, kolotukset ja jomotukset sekä valaskriiseilyt. Välillä joka paikkaa särkee, kolottaa ja jomottaa. Harjoitussuppareita on joka päivä, ne ei sinänsä kivuliaita ole, mutta vähän ikäviä siltikin. Jalkoja jomottaa ja särkee toisinaan, keskivartalon alueita kolottaa, tissit on kipeät, hartiat ja niska jumissa, sormiakin särkee. On tämä ihanaa :D Olo on kuin maitovalaalla, joka lyllertää eteenpäin. Vaikka raskauskilot on sinänsä suht hyvin pysyneet kurissa, niin tokihan tämä on muuten hoikalle naiselle ollut hankalaa totutella siihen, että oletkin yhtäkkiä pyöreä vähän joka paikasta. Joskin mulla ei ole esim reisiin tai takapuoleen pahemmin mitään kertynyt, kaikki kilot taitaa olla mahassa ja tisseissä. Eritoten varmaan tisseissä, välillä on ihan järkytys ollut huomata miten rintavarustus on pamahtanut nuin isoksi.. Ennen sopivat paidat ei mahdukkaan kunnolla enää etumuksen kohdalta päälle. Ja varmaan myös osa niska- ja hartiajumeista ja kivuista johtuu ihan vaan tuon etuvarustuksen kannattelusta... Toivottavasti nämä ei ainakaan enää hirveästi kasva imetyksen koittaessa.

Siinäpä niitä nyt jokunen ongelma tuli listailtua. Varmasti monella muulla ihan samanlaisia ongelmia kuin mullakin :D Ihan joka ongelmaa en listaillut, mistään intiimialueongelmista en viitsi blogissa hirveästi höpötellä, en koe niiden kuuluvan tänne :D

8 kommenttia:

  1. Mää niin tiedän miltä tuo kaikki tuntuu.. Mulla on kaikkia muita paitsi valaskriiseilyä ko oon valas jo ilman raskauttakin. :D

    Yöt on kyllä tosi vaikeita, mulla on vielä asentovaikeuksien lisäksi sitä jatkuvaa vessassa juoksemista. Yö alkaa aluksi närästyksellä ja sillä, että kurkkuun nousee kuplia. Kun siitä on päästy niin alkaa taistelu asentojen kanssa. Tyyny jalkojen välissä on ollu aika pelastus, sen lisäksi käytän myös selän takana yhtä tukityynyä. Sen avulla voin nojata vähän taaksepäin, olematta kuitenkaan selällään ja näin painoa ei kuormitu niin paljon lonkille. :) (Jotka on aivan älyttömän kipeänä aamulla jos nukun koko yön täysin kyljelläni).

    Mulla on ollu tosi hyvä iho koko elämäni ajan ja nyt naama on muuttunut älyttömäksi kukkatarhaksi. Oon saanu myös elämäni ensimmäiset mustapäät. :D

    Ei ole helppoa tämä raskaus, miehet pääsee niin helpolla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kuplien nousu kurkkuun on... "ihanaa" :D Eilen join appelsiinimehua ja röyhtäistessä sitten tuli puolet takas suuhun. Hyi :D Pitääpä itekin kokeilla tota tukityynyä selän taakse :)

      Ja joo, miehet tosiaan pääsee niin helpolla... Välillä tuo tuntuu siltä että ei se oikein ees tajua miten yhtä helvettiä tämä raskausaika välillä on odottajalle :D

      Poista
  2. Hei! Tosi kivan oloinen blogi, tosin kuvia ois kiva saada enemmän. Jään seuraileen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! :) Kuvia pitäs laitella enempikin joo, oon vaan aina niin laiska kuvailemaan :D

      Poista
  3. Itelläni on jo kamala ikävä tuota raskausaikaa kaikkine vaivoineen :D vaikka kaikille uhosin etten TODELLAKAAN jää sitä kaipaamaan :D

    http://mommyslittlelady.blogspot.fi/2013/04/tunnustus.html <-- tuolta löytyy sulle tunnustus/haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä uhoon samaa kans mut varmaan jossain vaiheessa mullaki tulee pienesti kivasti se kaipuu että oispa se masu tuossa... :D

      Ja kiitos haasteesta, täytyy tehdä se joku päivä :)

      Poista
  4. Jee vaivoja! :D Multa löytyy kans nää kaikki ja muutama muu vaiva siihen lisäksi :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat kamalat raskausvaivat :D onneksi tietää ettei ole ainut "vaivainen" ja muita on samassa veneessä :D

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista! :) Muistathan kuitenkin kommentoidessasi hyvät nettikäytöstavat!
Älä lähetä kommenttia useasti, kommentti näkyy vasta kun olen hyväksynyt sen.
En julkaise asiattomia tai loukkaavia kommentteja.