Viivi täytti maanantaina 8 kk ♥ Niin iso tyttö jo! Meillä on perjantaina neuvolalääkäri, joten silloin saadaan tietää miten on neitonen kasvanut!
Viivistä on kuoriutunut melkoinen vesipeto. Käytiin viime keskiviikkona ja nyt tänään neitosen kanssa uimassa ja voi että hän tykkää! Innoissan loiskii, läiskyttelee, potkii jne. Hyvä että saa koko typyä pidettyä paikoillaan :D
Ollaan käyty uimassa kummitätini kanssa hänen työpaikallaan, Kuntoutuskodilla. Siellä on sellainen terapia-allas (max. syvyys 1,4 m), jossa on tosi hyvä olla pienen kanssa. Vesi on 32 asteista ja veden klooripitoisuus on pienempi kuin esimerkiksi täällä uimahallissa.
Viivi muuten oppi eilen istumaan itse ilman tukea :) Pikkuisen pitää vielä vähän katsoa kun innostuessaan heiluu niin, et meinaa kipata selälleen tai naamalleen, mut muuten hyvin jo istua nököttää ja leikkii :)
Sitten muihin aiheisiin. Ajattelin nyt hieman kertoilla ajatuksiani imetyksestä ja miten meidän imetystaipaleemme on sujunut.
Minä imetän vielä Viiviä ja toistaiseksi en ole lopettamassa vielä. Joskin meidän tissittelyt ovat vähentyneet jo siihen, että Viivi käy tissillä päivisin n. 1-3 kertaa ja yöllä kerran. Kerrat riippuu vähän päivistä ja nyt ainakin on aika huonosti kelvannut, kun ilmeisesti hampaiden tulo kiusaa (tummat viivat jo ainakin alhaalta bongattu). Yhä olen vähän sillä mielellä, että sinne vuoden ikään saakka mentäisi.
Viivi juo korviketta pullosta ja sitä menee varmaan yhtä paljon kuin rintamaitoa.
Imetyshän jakaa mielipiteitä ja täytyy sanoa, että se on tässä taipaleen varrella jakanut omaa mielipidettäkin aika paljon. Välillä tulee tunne että voitas kyllä lopettaa jo koko homma, välillä taas Viivin ollessa esim. surullinen, ei tahtoisi viedä toiselta pois sitä lohtua mitä hän saa.
Olen kuullut jo aika monesti että eihän Viivi enää tissiä tarvii kun on jo niin iso tyttö. Toisaalta Viivi on vielä
vauva. Hän on vauva vielä 4 kuukautta.
Tunnen ylpeyttä siitä, miten ollaan jatkettu monista vaikeuksista huolimatta tätä imetystaivalta tänne saakka. Alunperin, ennen Viivin syntymää, ajattelin, että imettäisin maksimissaan sen puoli vuotta. Välillä oli sellaisia vaikeuksia, että näytti ettei imetys jatku muutamaa kuukautta kauempaa.
Muutamia kertoja tän taipaleen aikana olen myös kuullut sitä kuinka "imettävät äidit ei pääse lähtemään ikinä minnekään". Hyvin minä olen päässyt. Yhteen väliin se oli hankalaa Viivin pullolle hylkimisen vuoksi, mutta silloin mulla toisaalta ei ollu tarvettakaan lähteä minnekään pitemmäksi aikaa. Imetys ei ainakaan mun kohdalla ole mun elämässä mitään estänyt.
Helpointa varmaan on ollut se, että mulla on ruoka kulkenu aina mukana ja sopivassa lämpötilassa. En olisi tosiaankaan jaksanut mitään öisiä pullorumbia tai muuta vastaavaa. Helppoa kun on toisen saanyt vaan nostettua viereen syömään. Mä olen niin unta rakastava ihminen :D
Tästä tuli nyt todella sekava sepustus, mutta koittakaa kestää :) Saa esittää tarkentavia kysymyksiä halutessaan!
