One year ago...

Noin vuosi sitten, 7. lokakuuta, pieneen tikkuun piirtyi kaksi viivaa. Seuraavana aamuna, 8. lokakuuta, viiva oli selkeämpi. Nyt tuo tikun toinen viiva köllöttää tuossa sohvalla ja tuhisee suloisesti. Ei vuosi sitten käynyt mielessäkään, että mä eläisin tällä hetkellä ehkäpä elämäni onnellisinta aikaa. Saan seurata pienen ihmisen alun elämää ja olla hänelle se maailman tärkein henkilö. En olisi koskaan osannut aavistaa, miltä tuntuu olla toiselle tarpeellinen 24/7. Äitiys on ollut mulle elämäni raskainta ja haastavinta, mutta myös samalla elämäni ihaninta ja upeinta aikaa.

Tähän vuoteen on mahtunut paljon ja voisin sanoa, että olen varmasti kasvanut henkisesti eniten tän vuoden aikana.

Äitinä haluan - tietenkin - olla lapselleni niin hyvä vanhempi kuin mahdollista. Olen monien lasten kasvatusta seurannut vierestä ja melkein yhtä monesti päättänyt, että noin en ainakaan lastani kasvata. Viivi on ensimmäinen lapseni, joten luultavasti tulen joskus jotain virheitä kasvatuksessa tekemään, mutta kukapa ei? Virheistä oppii ja sitä rataa.

Entä haluaisinko sitten joskus tulevaisuudessa vielä kokea tuon toisen viivan siinä tikussa? En tiedä. Salaa olen haaveillut pienestä pojasta, pikkuveljestä Viiville (tietty sukupuolta ei voi erikseen päättää) ja joskus ajattelin, että haluan kaksi lasta. Kuitenkin raskaus, ja synnytyskin, olivat mulle melko raskaita. Jälkeenpäin olen kehittänyt synnytyksestä itselleni kammon. Moni on sanonut, että ei kai noin nopeasta synnytyksestä oo ehtiny ees traumoja tulla. Mutta sepä se, se kun nimenomaan oli nopea. Kuulemma kukaan ensisynnyttäjä ei KAKSin synnärillä ole synnyttänyt niin nopeasti kuin minä. Monestihan sanotaan että toinen on puolet nopeampi. Miten siis kävisi, syntyisikö lapsi jo matkalle? Synnärille on matkaa 100 km. Olin itse synnytyksessä todella kipeä, toki aukesin 4 sentistä 10 senttiin reilussa tunnissa. Jonkilainen pelko siihen kipuunkin jäi, vaikka toki koko kipu on unohtunut, siis se miltä se tuntui.
Toki näitä pelkoja varten on olemassa se pelkopoli ja onhan mahdollista saada myös suunniteltu sektiokin. Joskin peloista huolimatta ennemmin synnyttäisin alakautta..
Mutta jokatapauksessa, vain tulevaisuus näyttää tuleeko ikinä sitä numero kakkosta. Tällä hetkellä mulla on tuo numero ykkönen ja se riittää ♥

Rakkauspakkaus ♥

PS. Loppukevennystä....:

siis "sisustus ja dementia", WTF? :D