tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kuulumiset ja uusi blogi!!

Viime bloggauksesta on vierähtänyt taas luvattoman pitkä aika, oikeasti ihan hävettää tämmöinen saamattomuus tän blogin suhteen.... Välikausivaate postauskin odottaa yhä viimeistelyä, vaikka sekin piti saada julkaistua pian edellisen postauksen jälkeen. Syy tähän blogihiljaisuuteen on se, että mulla ei ole oikein löytynyt intoa ja inspiraatiota tähän blogiin. Jotenkaan ei jaksa päivitellä meidän supertylsää arkea, jossa ei tapahdu mitään. Erikoispostauksia olisi tuossa odottamassa joo, vaan kauheaa inspiraatiota niiden aloitteluunkaan ei ole ollut. Tai toisaalta joka päivä on mielessä postata tänne jotakin, mutta päivällä ei ehdi (neiti työllistää aika paljon) ja illalla taas haluaa viettää hetken aikaa itsekseen, eikä bloggaaminen aina ole se päällimäisin juttu.

Kaikesta tästä inspiraation puutteesta huolimatta laitoin kokonaan uuden blogin pystyyn. Blogi on kuitenkin vain heppablogi, joten heppailujutuista kiinnostuneet klikatkaa itsenne pikaisesti nyt tonne uuteen NELIVEDOLLA - blogiin :) Heppajuttuihin tällä hetkellä riittää inspiraatio kirjoittaa, mutta jotenkaan niitä ei halua tänne kirjoittaa, kun ne ei ns. "sovi" tänne :D Koska lukijoistani taitaa löytyä aika paljon niitä, jotka eivät ole hevosihmisiä :) Siksi en halua tänne puolelle liikaa heppajuttuja laittaa. Nyt niille on sitten oma paikka, joten heppakuulumisia sieltä siis.

Nyt kuitenkin sen verran kuulumisia, että meidän neitihän täytti 3. päivä 10 kuukautta. Niin iso tyttö jo! Neuvolassakin käytiin ja saatiin uudet mitat, jotka oli 73,5 cm ja 8720 g :) Hyvin menee omilla käyrillä edelleen, vaikka vähän pelkäsin tuon painon takia kun on vähän huonosti ruoka maistunut. Hapanmaitotuotteitahan me ollaan jo jonkun aikaa maisteltu ja syöty ja ne kelpaa neidille hyvin. Lempparia on viili ja turkkilainen jugurtti, raejuustosta ei pidä :D
Mitäs tämä neiti kymmenkuinen sitten osaa? No hän ryömii kovaa vauhtia, nousee tukea vasten polvilleen (ja pari kertaa jo seisaalleenkin), ottaa askelia tuettuna (jos siis itse tukee), mutta ei vielä itsenäisesti kävele tukea vasten. Konttausasentoon menee jatkuvasti ja hieman menee eteenpäin kontaten, mutta toistaiseksi pääsee viel ryömien lujempaa :)
Osaa vilkuttaa ja hänellä on nyt ota-anna-vaihe menossa. Jaksaa mielellään touhuta yksin lattialla pitkiäkin aikoja, joskus taas ei viihdy yksin sekuntiakaan ;) Eroahdistusta on ilmassa.
Rakastaa hassuttelua ja sitä kun hänen kanssaan "riehutaan" ja pelleillään. Sanoo välillä äiti, itta(kissa), iti(isi), mamma, täti. Nyt on viime päivinä vilkutuksen yhteyteen tullut "heihei"(tai ennemmin "eiei", kun ei vielä niin hyvin h-kirjain tule ;) ). Ymmärtää sanan ei - eri asia totteleeko ;)

Nukkumisen kanssa meillä on nyt tosi hankala vaihe. Nukkumaan ei osaa enää millään yksin rauhoittua, vaan huutohommaksi menee. Nyt koitetaan pääsiäisen jälkeen sitä unikoulun aloitusta. Saatiin tänään perhetyöntekijältä hyviä vinkkejä siihen, toivottavasti niistä on apua!

Semmoinen siis neiti kymmenkuinen, varmaan jäi jotain tässä väsymyksessä mainitsematta, mutta pääkohdat kuitenkin ;)



Neiti sai omat arskat! Kyseessä Baby Banz Retrot :)

8 kommenttia:

Ilahdun kaikista kommenteista! :) Muistathan kuitenkin kommentoidessasi hyvät nettikäytöstavat!
Älä lähetä kommenttia useasti, kommentti näkyy vasta kun olen hyväksynyt sen.
En julkaise asiattomia tai loukkaavia kommentteja.